25.6.2012

Asian tausta

A toimi X Oy:n hallituksen ainoana jäsenenä ja toimitusjohtajana yhtiön perustamisesta lähtien. X Oy asetettiin 20.10.2005 konkurssiin velkojien hakemuksesta.

Turun käräjäoikeuden tuomio 13.11.2008

Käräjäoikeus lausui X Oy:n konkurssipesän A:ta vastaan ajamasta kanteesta, että 1.9.2006 voimaan tulleen osakeyhtiölain (624/2006) voimaanpanosta annetun lain 23 §:n mukaan vahingonkorvaukseen, joka perustuu ennen uuden osakeyhtiölain voimaantuloa tapahtuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin sovelletaan vanhaa 29.9.1978/734 annettua osakeyhtiölakia (vanha osakeyhtiölaki). Kanteessa vaadittu vahingonkorvaus perustui ennen 20.10.2005 tapahtuneeseen selvitystilaan asettamisen laiminlyöntiin. Näin ollen asiassa oli sovellettava vanhaa osakeyhtiölakia.

Oli riidatonta, että X Oy:n oma pääoma oli menetetty jo yhtiön ensimmäisen 30.4.2002 päättyneen tilikauden aikana. Vanhan osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n mukaan yhtiön hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä toimineen A:n, jonka oli viimeistään tilinpäätöstä laatiessaan täytynyt havaita pääomavajaus, olisi tullut mahdollisimman pian kutsua yhtiökokous koolle käsittelemään yhtiön asettamista selvitystilaan. Hän ei ollut kuitenkaan näin menetellyt. Kun tilanne ei ollut myöhemminkään korjaantunut, vaan oman pääoman negatiivisuus oli päinvastoin jatkuvasti lisääntynyt, X Oy olisi sanotun lainkohdan mukaan tullut asettaa selvitystilaan viimeistään 30.10.2003 pidettävän yhtiökokouksen päätöksellä. Yhtiökokouksen laiminlyötyä päättää yhtiön selvitystilaan asettamisesta A olisi ollut velvollinen hakemaan sellaista päätöstä tuomioistuimelta. A ei kuitenkaan ollut menetellyt lainkohdan edellyttämällä tavalla ja X Oy oli jatkanut toimintaansa, kunnes se oli 20.10.2005 asetettu konkurssiin.

Vanhan osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n ensimmäisen virkkeen mukaan hallituksen jäsen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimiessaan tahallisesti tai tuottamuksella aiheuttanut yhtiölle.

Konkurssipesä oli ilmoittanut vaaditun vahingonkorvauksen koskevan X Oy:lle aiheutunutta vahinkoa, joka johtui siitä, että yhtiön taseasema oli sen toiminnan jatkamisen ja selvitystilaan asettamisen laiminlyönnin johdosta heikentynyt. A oli tunnustanut, että X Oy:lle oli aiheutunut taseaseman heikentymisenä väitetty vahinko ja että 30.4.2003 jälkeen tapahtuneen taseaseman heikentymisen määrä oli ilmoitetut 117 340,45 euroa. Vahingon syntymistä koskeva seikka oli siten asianosaisten välillä riidaton.

Laiminlyödessään ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin X Oy:n asettamiseksi selvitystilaan A oli menetellyt vanhan osakeyhtiölain säännösten vastaisesti. Velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin oli ollut edellä mainitussa tilanteessa ehdoton eivätkä A:n motiivit tai se, oliko hän uskonut tilanteen myöhemmin korjaantuvan, poistanut hänen tuottamustaan.

Verovelkojen osalta ei ollut kysymys normaalista luotonannosta, vaan verot kertyivät lain nojalla verovelvollisen toiminnan jatkuessa. Pelkästään yleinen tietoisuus velallisen maksuvaikeuksista ei poistanut korvausvelvollisuuden perustavaa syy-yhteyttä luotonannon ja luottotappion sekä selvitystilasäännösten rikkomisen välillä. Velkojalla ei ollut velvollisuutta ryhtyä selvittämään sopimuskumppaninsa taloudellista tilannetta tilinpäätösasiakirjoista tai muutoinkaan saatikka hakea tätä konkurssiin. A ei ollut näyttänyt, että X Oy:n velkojat olisivat luottoja antaessaan olleet sillä tavoin tietoisia yhtiön taloudellisesta tilanteesta, että sillä olisi velkojien korvausoikeuden kannalta merkitystä. Lisäksi käräjäoikeus totesi, että vaatimus koski X Oy:lle eikä velkojille aiheutunutta vahinkoa.

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus katsoi, että kanteessa tarkoitettu vahinko oli korvausvelvollisuuden perustavassa syy-yhteydessä A:n menettelyyn.

Asiassa vedottujen seikkojen perusteella käräjäoikeus arvioi, että A ei ollut aiheuttanut vahinkoa tahallaan, ja katsoi A:n ja X Oy:n velkojien varallisuusoloihin nähden, että korvaus oli soviteltava 25 000 euroksi.

Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvaukseksi 25 000 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kimmo Simola.

Turun hovioikeuden tuomio 8.12.2009

X Oy:n konkurssipesä ja A valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että X Oy:tä koskevasta erityistarkastuskartoituksesta ilmeni, että A oli toiminut useissa eri yhtiöissä vastuuhenkilöasemassa ennen X Oy:n kaupparekisteriin merkitsemistä. Tällä perusteella hänen oli katsottava olleen tietoinen vanhan osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n 1 momentin selvitystilaa koskevasta säännöksestä ja sen hänelle asettamasta velvollisuudesta yhtiön hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä toimiessaan ryhtyä toimiin yhtiön selvitystilaan asettamiseksi jo tilinpäätöstä 30.4.2002 laadittaessa, jolloin yhtiön oma pääoma oli ollut moninkertaisesti menetetty. A oli tästä huolimatta jatkanut yhtiön toimintaa sen konkurssiin asettamiseen 20.10.2005 saakka.

Vaikka A olikin vielä vuonna 2004 tehnyt X Oy:ssä investointeja, joilla yhtiön liikevaihtoa oli saatu kasvatettua, kysymys ei ollut enää ollut tavanomaisesta epäonnistuneesta liiketoiminnasta. Ottaen lisäksi huomioon, että A oli jatkanut yhtiön toimintaa pitkän ajan sen jälkeen, kun hänen olisi tullut ryhtyä toimiin sen asettamiseksi selvitystilaan, A:n menettelyä oli pidettävä tahallisena.

Vastuu osakeyhtiön oman pääoman vähyyteen reagoimisen laiminlyönnistä oli vahingonkorvausvastuuta eikä velkavastuuta yhtiön veloista. Vastuu pääoman vähyyttä koskevien säännösten laiminlyönnistä kohdistui yhtiön velkojiin eikä yhtiöön tai sen konkurssipesään. Siten esimerkiksi korvausedellytykset, kanneoikeudet ja aiheutuneen vahingon määrä määräytyivät osakeyhtiölain, tässä tapauksessa vanhan osakeyhtiölain, säännösten mukaisesti. Velkojan tappio aiheutui siitä, että tämä ei olisi antanut luottoa, mikäli velkoja olisi tiennyt pääomatilanteesta tai olisi ainakin nopeammin ryhtynyt perintätoimiin. Toisaalta, jos velkoja oli tiennyt yhtiön taloudellisen tilanteen, vahinkoa ei välttämättä syntynyt. Eri velkojien asema oli siten erilainen eikä yhtiö tai sen konkurssipesä voinut vaatia asiassa korvausta.

Asiassa oli kantajana X Oy:n konkurssipesä eivätkä yksittäiset velkojat ja vahingonkorvausta oli vaadittu suoritettavaksi konkurssipesälle. A oli valituksessaan katsonut, ettei hän ollut korvausvelvollinen konkurssipesälle. Lisäksi hän oli vedonnut yksittäisten velkojien tietoisuuteen yhtiön tilasta. Edellä mainittuun nähden konkurssipesällä ei ollut oikeutta esittää A:ta kohtaan korvausvaatimusta kanteessa tarkoitetulla perusteella. Konkurssipesän kanne oli hylättävä.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi konkurssipesän kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta Jousi, Riitta Santo ja Hannele Satopää. Esittelijä Juha Suvanto.

Perustelut

Asian tausta

1. A on ollut X Oy:n (jäljempänä X) hallituksen ainoa varsinainen jäsen, ja hän on omistanut kaikki yhtiön osakkeet. Yhtiön osakepääoma on ollut 8 000 euroa. Yhtiön oma pääoma on menetetty jo ensimmäisen, 30.4.2002 päättyneen tilikauden aikana. Yhtiö on velkojien hakemuksesta asetettu 20.10.2005 konkurssiin. Riidatonta on, että 30.4.2003 tehdyn tilinpäätöksen ja konkurssiin asettamisen välisenä aikana X:n velkojen määrä oli kasvanut 117 340,45 eurolla.

2. Asiassa sovellettavan osakeyhtiölain (734/1978, jäljempänä vanha osakeyhtiölaki) 15 luvun 1 §:n mukaan osakeyhtiön hallituksen jäsen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksella aiheuttanut yhtiölle. Saman lain 13 luvun 2 §:n (sellaisena kuin se oli laissa 145/1997) mukaan osakeyhtiön hallituksen on kutsuttava koolle yhtiökokous käsittelemään yhtiön asettamista selvitystilaan, jos yhtiön oma pääoma on taseen mukaan alle puolet osakepääomasta (pakkoselvitystila).

3. Asiassa on riidatonta, että A on jo ensimmäistä tilinpäätöstä laadittaessa voinut havaita yhtiön oman pääoman vajauksen ja että hän ei ole kutsunut yhtiökokousta koolle käsittelemään yhtiön asettamista selvitystilaan niin kuin mainittu vanhan osakeyhtiölain 13 luvun 2 § olisi edellyttänyt. Koska X:n yhtiökokous ei ole myöhemminkään tehnyt päätöstä yhtiön asettamisesta selvitystilaan, vaikka yhtiön varallisuusasema oli entisestään heikentynyt, A:n olisi tullut hakea tuomioistuimelta yhtiön asettamista selvitystilaan viimeistään 30.10.2003. Tämän hän on laiminlyönyt.

4. Asiassa on kysymys siitä, onko A laiminlyödessään hakea yhtiön selvitystilaan aiheuttanut yhtiölle itselleen sellaista vahinkoa, jonka hän on vanhan osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla velvollinen korvaamaan yhtiön konkurssipesälle.

Vahingonkorvausvaatimuksen luonnehdinta

5. X Oy:n konkurssipesä on vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhtiön edellä mainittua velkaantumista vastaavan määrän eli 117 340,45 euroa korkoineen. Konkurssipesä on kanteessaan katsonut, että mikäli X olisi asetettu selvitystilaan viimeistään 30.10.2003, pääosa pesäluetteloon merkityistä veloista olisi jäänyt syntymättä. Laiminlyömällä selvitystilasäännösten mukaiset toimenpiteet A oli aiheuttanut yhtiön varallisuusaseman heikentymisen, mistä yhtiölle oli aiheutunut vahinkoa.

6. Korkein oikeus toteaa, että osakeyhtiön yleisen varallisuusaseman heikentyminen ei lähtökohtaisesti ole sellaista vahinkoa, jonka osakeyhtiön hallituksen jäsen olisi velvollinen korvaamaan yhtiölle itselleen tai sen konkurssipesälle. Liiketoimintaa harjoittavan osakeyhtiön toimintaan kuuluu riskien ottaminen ja toteutuessaan riskit voivat aiheuttaa taloudellisia menetyksiä yhtiölle. Osakeyhtiölle itselleen ei kuitenkaan vielä tämän perusteella synny oikeutta saada tappiot korvatuiksi vahingonkorvauksena toiminnasta päättäneiltä yhtiön hallituksen jäseniltä.

7. Osakeyhtiön hallituksen jäsenen vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan edellyttää sitä, että voidaan riittävän yksilöidysti osoittaa hallituksen jäsenen tahallisen tai tuottamuksellisen toiminnan olevan korvausvelvollisuuden perustavassa syy-yhteydessä yhtiölle aiheutuneeseen vahinkoon. Asiassa onkin keskeistä se, onko A:n aiheuttamaksi väitetty vahinko syntynyt hänen laiminlyötyään noudattaa sellaista toimintavelvoitetta, jonka tarkoituksena on ehkäistä niiden vahinkojen syntymistä, mistä nyt on kysymys.

Osakeyhtiölain selvitystilaa koskevan sääntelyn tavoitteet

8. Vanhan osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n pakkoselvitystilaa koskevien säännösten tarkoituksena on ollut lain esitöiden (HE 27/1977 vp s. 94 - 95) mukaan velvoittaa asettamaan yhtiö selvitystilaan ennen kuin osakepääoma olisi kokonaan menetetty, koska velkojien tappionvaara muutoin olisi liian suuri.

9. Kuten mainitusta esityölausumasta ilmenee, kysymyksessä on osa osakepääoman ja muun sidotun oman pääoman pysyvyyttä koskevaa osakeyhtiölain sääntelyä, jonka tarkoituksena on velkojien suojaaminen. Myös velvollisuus asettaa yhtiö selvitystilaan silloin, kun sen oma pääoma on alle puolet osakepääomasta, perustuu pyrkimykseen turvata yhtiön oma pääoma, jotta velkojat voisivat saada maksun saatavilleen. Voimassa olevassa osakeyhtiölaissa pakkoselvitystilaa koskevat säännökset on korvattu säännöksillä siitä, että yhtiön hallituksen on tehtävä ilmoitus rekisteriin, jos yhtiön oma pääoma on negatiivinen (OYL 20:23).

10. Vanhan osakeyhtiölain selvitystilaa koskevien säännösten laiminlyönti on voinut sinänsä johtaa korvausvelvollisuuteen niistä vahingoista, joita laiminlyönti on aiheuttanut. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että osakeyhtiön hallituksen jäsenet voivat joutua vahingonkorvausvastuuseen pakkoselvitystilasäännösten vastaisesta menettelystään. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa (mm. KKO 1986 II 130, 1990:177, 1991:55, 2000:106) kysymys on kuitenkin ollut korvausvastuusta osakeyhtiön velkojille, ei osakeyhtiölle itselleen eikä sen sijaan tulleelle konkurssipesälle. Kuten ennakkoratkaisuista ilmenee, vahingonkorvausvastuun edellytyksiä on oikeuskäytännössä arvioitu yksilöidysti kunkin velkojan osalta erikseen.

11. Vaikka pakkoselvitystilaa koskevien säännösten ilmeinen tarkoitus on suojata yhtiön velkojia, niistä ilmenevät velvoitteet ovat merkityksellisiä myös osakeyhtiölle itselleen ja sen osakkeenomistajille. Yhtiön omien varojen vähentyminen selvitystilasäännöksissä tarkoitetulla tavalla vaarantaa yhtiön toiminnan jatkamisen edellytykset. Velvollisuus kutsua yhtiökokous koolle käsittelemään selvitystilaan asettamista turvaa lisäksi myös yhtiön osakkeenomistajien tiedontarvetta ja heidän mahdollisuuksiaan reagoida yhtiön varallisuusaseman heikentymiseen.

Vahingonkorvausvastuun edellytykset tässä tapauksessa

12. Kuten edellä on todettu, vanhan osakeyhtiölain pakkoselvitystilasäännösten ilmeinen tarkoitus on suojata yhtiön velkojia, joiden mahdollisuudet maksunsaantiin voivat entisestään heikentyä, jos yhtiö jatkaa tappiollista toimintaansa. Laiminlyömällä selvitystilaa koskevien säännösten mukaiset velvollisuutensa A on siten loukannut ensisijassa yhtiön velkojien etua. Laiminlyönnillä ei ole sellaista yhteyttä X:n varallisuusaseman heikentymiseen, että yhtiöllä itsellään olisi oikeus saada yhtiön velkojen lisääntymisestä aiheutunut tappio korvatuksi vahingonkorvauksena A:lta.

13. X:n ainoana osakkeenomistajana ja hallituksen jäsenenä A on lisäksi yksin voinut päättää kaikista osakeyhtiön asioista. Osakeyhtiölain selvitystilaa koskevien säännösten mukaisilla yhtiön hallituksen velvollisuuksilla ei tässä tapauksessa ole ollut yhtiölle käytännössä mitään merkitystä. A on voinut tehdä myös yhtiökokoukselle kuuluvat päätökset myös muodollista yhtiökokousta pitämättä. Osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä saadaan muutoinkin poiketa osakeyhtiölain säännöksistä, jollei niillä loukata velkojien tai muiden sivullisten oikeuksia. A on yhtiökokouksen päätösvaltaa käyttäessään ja ainoana yhtiön osakkeenomistajana jättänyt tekemättä päätöksen yhtiön asettamisesta selvitystilaan ja päättänyt jatkaa yhtiön liiketoimintaa. Tähän nähden ei olisi perusteltua katsoa, että vastaavalla tavalla hallituksen jäsenenä toimiessaan hän kuitenkin olisi menetellyt yhtiön edun vastaisesti.

14. Korkein oikeus katsoo, että vaikka A on rikkomalla vanhan osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n säännöksiä mahdollistanut X:n tappiollisen toiminnan ja ylivelkaantumisen jatkumisen, laiminlyönti on koskenut yhtiön yksittäisten velkojien eduksi säädettyä velvollisuutta eikä laiminlyönnistä siksi ole aiheutunut yhtiöön nähden korvattavaa vahinkoa. Yhtiön konkurssipesällä ei siten ole vanhan osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla oikeutta saada vahingonkorvausta. Tämän vuoksi konkurssipesän kanne on hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Ilkka Rautio ja Marjut Jokela. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.